maanantai 30. heinäkuuta 2012

Päätös, valmistelu, Kasetsart ja hyvästit

Tosiaan aloitan tämän blogin pitämisen huonolla suomenkielellä, koska se ei tule parantumaan ajansaatossa kenenkään meidän kolmen osalta :)

Eli pääsiäisen jälkeen teimme päätöksen Karlin ja Nikon kanssa, että haemme Thaimaaseen bangkokkiin vaihtoon. Päätös tapahtui ainakin minun osalta hieman erikoisesti. En ollut miettinyt mitään tämän kaltaistakaan, mutta idean tultua ilmoille se alkoi tuntumaan hetki hetkeltä vain paremmalta joten olin mukana. Nikon mielen laadun tuntien oletan että hänellä pyöri vastaavanlaisia ajatuksia päässä. Joten kohtasimme Nikon kanssa KV toimiston edessä, molemmilla hymy korvissa asti. Tällöin paljastui myös että riemukkaaseen seuraamme olisi mahtunut vielä yksi reipas konetekniikan opiskelija, mutta neljättä ei ilmottautunut joten prosessi lähti käyntiin vain meidän kolmen voimin.

 Thaimaaseen lähtö prosessi vaikutti aluksi hyvin yksinkertaiselta, mutta työmäärä papereiden keräämiseen ja tiedon nytämiseen oli hyvin suuri. En muista tarkkoja yksityiskohtia keväältä, mutta täytimme papereita papereiden perään ja keräsimme lausuntoja eri tahoilta (professorilta, yliopistolta ym.). Saatuamme papereita jatkoimme taas prosessia eteenpäin Mobility Onlinessä. Tuskaa ja selvittelyä tenttien oheessa siis erittäin paljon. Tämän jälkeen alkoi pitkä odotuksen aika ja saatuamme tiedon, että Kasetsart University Bangkok on innokas saamaan meidät sinne alkoi meillä jälleen selvittely ja turaaminen. Tällä kertaa oli vuorossa rokotteet, vakuutukset, viisumit ja sokerina pohjalla asunto.

 Rokotukset hoituivat helposti YTHS.n kautta, josta itse valitsin seuraavat: Hepatiitti AB, Japanin aivokalvon tulehdus, kolera ja lavantauti. Malaria rokote otetaan paikanpäälä, koska se on huomattavasti edullisempi ja paljon kehittyneempi. Tarkkaa kokonaishintaa tälle paketille en muista, mutta se maksoi huomattavasti yli 300e yhteensä

 Asuntoa aloimme selvittämään seuraavaksi, sen minkä vappukiireiltä kerkesimme. Tämä muodostui hyvin haastavaksi, sillä yksi kriteeri on internet yhteys asunnossa. Rupesimme selvittämään lisää ja huomasimme kauhuksi, että paikallisen mokkulan avaus maksu on noin 24000bah eli noin 600e. Joka tarkoittaa monen kuun vuokraa tai noin 533,33 olutta, oletukseksi että olut on 45bah. No kuitenkin päädyimme että wlan ja ilmastointi on vaatimukset. Tutkiskeltuamme markkinoita oli tilanne heikko, puolellakaan asuntoja pitkäksiaikaa tarjoavilla yrityksilla ei ollut kunnollisia internet sivuja saati toimivaa email osotetta joten ratkaisuksi koitui, että etsimme asunnon paikanpäältä 18.8. Tästä seikkailusta lisää jatko-osassa...

 Viisumit onnistui yllättävän hyvin, niitä varten tarvittiin vielä koululta yksi dokumentti ja Thaimaan pään hyväksymiskirje (kutsukirje), jolloin haimme vain Thaimaan suurlähetystön internetsivuilta kaavakkeen ja täytimme sen. Viisumi tyyppi on ED ja non-immigrant, hinnaksi tälle lystille koitui 55e ja oma viisumi on voimassa 150päivää alkaen 17.8

 Vakuutus asiat ovat olleet aina mielenkiintoisia, vertailimme goudaa, pohjolaa, tapiolaa, pohjantähteä ym. Kuitenkin ellen väärin ole ymmärtänyt jokainen meistä päätyi Pohjolaan. Itselläni ratkaisun teki se, että omaan Pohjola easyn pohjalla johon oli helppo anoa vain pari lisäkuukautta. Tälle hintaa tuli noin 200e

 Lentoliput hommasimme suoraan Finnairilta opiskelijalippuina ja suorana lentona. Hintaa sillä on hieman enemmän kuin halpalento yhtiöillä, mutta on 30h matkustus aika verrattuna 10 tuntiin melkoisen kohtuuton. Joten hinnaksi näille tuli edestakaisin noin 700e.

 Lisäksi meistä jokainen on pyrkinyt hoitamaan ennen reissua hammas politiikan kuntoon. Itselläni muunmuassa poistetaan pari viisauden hammasta ja Nikolla paikattiin reikä hiton moisellä määrällä jenejä. Karlista en ole varma, koska hän on painanut koko kesän toisaalla töissä ja jotain muutakin...hehheh

 Se virallisuuksista, tänään on 19 päivää lähtöön joista 13 on työpäiviä. Kavereita ja ystäviä olen itse kerennyt näkemään surullisen vähän. Onneksi meillä oli KRK.n kesähalko jossa vieraili paljon mahtavia ihmisiä joiden kanssa pystyi vielä vaihtaa kuulumiset ennen lähtöä. No onhan tässä vielä parin viikonpäästä KUJA approt johon minutkin hyväksyttiin kuokkimaan, niin on vielä tilaisuus kerran nähdä loistavia ihmisiä.   Yleisin kysymys tulee varmaan olemaan, että jännittääkö? Vastaus tähän on hyvin epämääräinen, koska kaikkea on kesän aikana tapahtunut niin erittäin hyvää ja mahtavaa kuin on huonoakin, joten odotan reissua erittäin paljon ja toivon että saataisiin sieltä kaikki kolme lopun elämän kestäviä muistoja erinäkösistä turailuista ja seikkailuista.